Varo ulkomailla internetin käyttöä – liiasta käytöstä voi napsahtaa mojova lasku

Turisti tutkii ulkoa rakennusta

Jokainen meistä haluaa varmasti jossakin kohtaa ulkomailla oleskeluaan käyttää nettiä jonkin asian tekemiseen. Aino tarjolla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta ilmaiseen verkon selaamiseen.

Yksi parhaista esimerkeistä on erään saksalaisen pojan tarina. Vuonna 2018 tapahtunut sattuma tapahtui eräällä risteilyllä. Color Line risteilyllä ollut 12-vuotias poika oli käyttänyt internet yhteyttä 470 megabitin edestä. Kyseessä ei suinkaan ole kovin suuri määrä dataa. Noin 100 valokuvaa tai levyllinen musiikkia mahtuu tähän määrään dataa.

Kun poika ja hänen vanhempansa sitten saapuivat kotiin odotti heitä siellä erittäin suuri yllätys. Perheelle oli lähetetty tästä surffailusta peräti 12 000 euron suuruinen lasku. Näin suurta laskua näin pienestä määrästä dataa ei varmasti haluaisi maksaa kukaan.

Vaikka varustamo oli varoittanut pojan vanhempia jo aikaisemmin mahdollisesta laskusta, oli poika silti saanut vahingossa yhteyden päälle. Tämän asian nojalla puhelinta kannattaakin pitää lentokonetilassa mahdollisimman paljon ongelmien välttämiseksi.

Ulkosuomalaisten vinkit netin käyttöön

Yleensä ulkomailla on kuitenkin tarjolla paljon ilmaisia tapoja, joiden avulla voit yhdistää puhelimesi internettiin. Esimerkiksi hotellit sekä matkustukseen liittyvät paikat tarjoavat lähes aina käyttäjilleen wifi-yhteyttä. Tämän lisäksi esimerkiksi kassoilta voi kysellä mahdollista salasanaa yhteyden avaamiseksi.

Kun olet löytänyt sellaisen yhteyden jota pystyt käyttää, kannattaa sinun ensimmäisenä asiana suorittaa internet nopeustesti. Nopeustesti kertoo sinulle välittömästi sen, että kuinka paljon dataa pystyt käyttämään. Jos nopeus on erittäin hidas, ei sitä kannata käyttää muuhun kuin internetin selaamiseen.

Esimerkiksi sarjojen lataaminen tai musiikin tallentaminen puhelimeen kannattaakin tehdä hyvissä ajoin. Paikoittain ilmaisia yhteyksiä on rajoitettu niin, että esimerkiksi Netflix tai Spotify lataukset eivät niissä toimi. Jos sarjoja alkaisi sitten lataamaan oman puhelimensa netissä se voisi koitua erittäin kalliiksi.

Euroopassa olet yleensä turvassa

Matkustava kansalainen voi kuitenkin Euroopassa oleskellessaan yleensä olla rauhallisin mielin. Nykyään lähes jokainen operaattori antaa Euroopassa dataa erittäin edulliseen hintaan. Esimerkiksi DNA:n jokaiseen pakettiin kuuluu 10 Gigabittiä dataa kuukauden aikana Euroopan sisällä.

Kyseisen datan avulla pystyy varmasti lähettämään muutamia kuvia tai viestittelemään ystävien kanssa loman aikana.